Katja Taimela

- Nyt tarvitaan voimakkaita panostuksia innovaatioihin, tutkimukseen sekä jo olemassa olevien puhtaiden ratkaisujen kaupallistamiseen. Hallituksen leikkaukset näyttäytyvät entistä haitallisimpina kun ne kohdistuvat myös puhtaiden teknologioiden tutkimukseen ja kehitykseen sekä esimerkiksi Tekesin rahoitukseen, kritisoi kansanedustaja Katja Taimela.

- Pariisin ilmastosopimus on pitkien neuvottelujen tulos ja päätös, jota ilman maapallo ei selviä ilmastonmuutoksesta. Valitettavasti heti kun ensimmäiset laskelmat päästövähennyksistä saatiin, alkoi vertailu maiden välillä kuka joutuu vähentämään eniten ja mitä se maksaa. Uhkien, pelkojen ja kustannuslaskelmien sijaan Suomen on katsottava tulevaisuuteen ja kiinnitettävä huomio mahdollisuuksiin, joita kansainvälinen ja velvoittava ilmastosopimus tuo. Yhteinen tilannekuva ja yhteiset, sitovat tavoitteet tuo maat lähemmäs toisiaan, toteaa SDP:n ympäristövaliokuntaryhmä vastaava  kansanedustaja Riitta Myller.

- Kaiken aikaa kehittyvä teknologia, energiatehokkuuden nostaminen koko yhteiskunnassa sekä valtava, juuri nyt jo käynnissä oleva siirtymä kohti uusiutuvia energiamuotoja ja hiilineutraalia yhteiskuntaa antaa hyvät lähtökohdat vastata ilmastohaasteeseen. Pelkona on, että riittääkö aika, vaikka kehitys on kovaa, otetaanko uusi teknologia tarpeeksi nopeasti myös käyttöön tarpeeksi monessa maassa, muistuttaa  kansanedustaja Susanna Huovinen.