Katja Taimela

Taimela Katja e mail

Yhteystiedot

Katja Taimela
katja.taimela@eduskunta.fi
Puhelin 050 512 2629 ja 09 432 3154

Avustaja: Antti Kotti
antti.kotti@eduskunta.fi
Puhelin 0400 443 636

 

Tervetuloa sivuilleni!

 

Käy peremmälle ja löydät rautaisannoksen minusta, ajatuksistani ja tekemisistäni. Jos jokin asia jää epäselväksi tai haluat muuten ottaa yhteyttä, älä turhaan ujostele. 

 

Tilaa uutiskirje! Lähetän kerran kuukaudessa sähköpostilla kuulumisia eduskunnasta. Jos haluat mukaan kirjeen postituslistalle, laita siitä viestiä: antti.kotti@eduskunta.fi

 

Arvoisat punakaartilaisten ja tällä paikalla surmattujen omaiset,

hyvät läsnäolijat!

Olemme kokoontuneet tänne Märynummelle kunnioittamaan sata vuotta sitten vuonna 1918 surmattujen aatetovereidemme muistoa. On hienoa, että perinne elää ja kokoonnumme tänne Märynummelle vuosittain. Tänä vuonna, kun kansalaissodasta tulee se sata vuotta, nämä tapahtumat saavat laajempaakin huomiota.

Kiitos Teille kaikille paikallaolijoille, siitä että olette täällä mukana jatkamassa tätä arvokasta perinnettä.

Hyvät toverit,

Yhteiskunnassamme on tänä päivänä hyvin laaja henki siihen, että sisällissotaa tulee ajatella sovinnon kautta. On käsittämätöntä, miten sodan arvista huolimatta aikanaan menneet polvet alkoivat hyvin nopeasti rakentaa yhteiskuntaa. Katkerat muistot kyettiin painamaan taka-alalle.

Siinä kun kansalaissodan valkoisista uhreista valtaosa kaatui rintamalla, suurin osa punaisista uhreista kuoli valkoisen terrorin seurauksena. Valkoinen terrori kohdistui varsinaisten sotatoimien ulkopuolella punakaartilaisiin, punakaartiin kuulumattomiin, naisiin ja lapsiin.

On selvää, että sodan aikana molemmin puolin syyllistyttiin kohtuuttomiin tekoihin. Lisäksi valkoinen terrori jatkui monissa muodoissaan vielä vuosia sodan jälkeenkin mm. eri viranomaisten toiminnassa. Historiaa kirjoitettiin voittajan näkökulmasta ja valkoisesta terrorista vaiettiin.

Vielä edelleenkin törmää käsityksiin siitä, että jos punaiset olisivat voittaneet sodan, he olisivat vieneet Suomen osaksi Venäjää. Aikamme historiantutkimus kiistää tämän. Käytännössä punaisten voitto olisi lähinnä vaikuttanut siihen, että Suomen kehitys olisi ollut lähempänä – vieläkin lähempänä kuin mitä se nyt on ollut - muiden pohjoismaiden kehitystä sellaisiksi itsenäisiksi hyvinvointivaltioiksi, joita ne ovat tänään. Punaisten leimaaminen epäisänmaallisiksi on joko tietämättömyyttä tai jonkinlaista jatkoa valkoiselle terrorille.

On jollain tavalla ymmärrettävää, että valkoiset demonisoivat punaisia aikanaan kansalaissodan jälkeen. Sillä he lähinnä pettivät itseään ja helpottivat oloaan omien hirmutekojensa suhteen.

Sisällissodan muistoon liittyy synkkiä ja kammottavia tapahtumia ja tekoja. Suomen kansan yhtenäisyys on kuitenkin pystynyt menneinä vuosikymmeninä kuromaan umpeen sisällissodan synnyttämää haavaa. Suomalainen hyvinvointivaltio ja sen menestys on rakennettu yhteistyöllä – ei kansan kahtiajaolla.

Korkein valtiojohto on näyttänyt tässä hyvää esimerkkiä. Kyösti Kallio puhui jo toukokuussa 1918 Nivalassa suomalaisista, jotka eivät ole punaisia tai valkoisia, vaan ainoastaan Suomen tasavallan kansalaisia, jotka kaikki tuntevat olevansa yhteiskunnan jäseniä.

Myös Presidentti Niinistö huomautti hiljattain, että suomalaiset ovat osoittaneet muistovuonna historian tajua ja kypsyyttä — keskustelu sisällissodasta on ollut maltillista. Kipeiden asioiden käsittelyssä maltti on valttia etenkin aktiivisen informaatiovaikuttamisen aikana, jolloin kaikkia jakolinjoja pyritään käyttämään hyväksi. Näihin Presidentti Niinistön sanoihin on helppo yhtyä.

Vaikka tiedämme, että yhteiskunnallinen tilanne oli tuolloin 1918 monin paikoin kestämättömällä tolalla, aseisiin tarttuminen oli virhe. Siitä maksettiin verellä, kyynelillä ja ihmishengillä kohtuuttoman kalliisti.

Sodan pääopetus kiteytyy kolmeen sanaan: ei koskaan enää. Tästä on laaja yhteisymmärrys.

Arvoisa muistojuhlaväki!

Tämän päivän Suomessa on hyvä elää. Siitä kuuluu kiitos menneille polville, joiden uhrausten mittakaavaa on nykyihmisen vaikea käsittää. Heidän perintönsä vaaliminen on meille kaikille kunnia-asia.

Tovereiden uhraukset eivät menneet hukkaan ja tulemme heidät muistamaan. Heidän työnsä ja uhrauksensa velvoittavat meidät taistelemaan heikomman puolesta tänään ja huomenna.