Katja Taimela

Mitä pitäisi ajatella, kun työuran kääntyessä viimeiselle vuosikymmenelle oma osaaminen ei ole enää työnantajan mielestä tarpeen tai kun tehostamisvaatimukset ajavat toiset työttömiksi ja toiset ylityöllistetyiksi? Tai kun yritys on päättänyt siirtyä maahan, jossa työtä pystyy teettämään polkuhinnalla? Miten tulisi suhtautua siihen, että maailma kohtelee ikänsä kovaa ruumiillista työtä tehnyttä, kuin tarpeetonta hylkiötä?
Nämä ovat liian tuttuja tarinoita kohtaamisista ihmisten kanssa. Tämä kaikki on taustalla, kun puhutaan työelämän murroksesta. Meillä on valtavasti ammatteja, joiden työpanoksista kukaan ei ole enää valmis maksamaan. Vuosikymmenten aikana hankittu osaaminen tuntuu menettäneensä arvonsa aivan yhtäkkiä. Sama kohtalo koskettaa niin duunareita kuin monia pienyrittäjiäkin. Tästä kaikesta kumpuaa suuri määrä vihaa ja katkeruutta, kun elämältä vedetään pohja pois.
Samaan aikaan puhutaan tarpeesta nostaa työllisyysastetta ja parantaa yritysten kilpailukykyä. Sipilän hallitus on lähtenyt toteuttamaan tätä käyttäen lähinnä keppiä, porkkanaa ei ole näkynyt. Ja se keppi on lyönyt tällä kaudella kovempaa kuin miesmuistiin. Sipilältä ja hänen oikeistokumppaneiltaan on unohtunut muutama perustotuus. Ensinnäkin työuria on mahdotonta pidentää, jos meillä ei ole terveitä ja hyvinvoivia työntekijöitä. On mahdoton tilanne, että työmarkkinoilla ihmisten selkänahasta revitään irti kaikki heti nyt.
Toiseksi kannattaisi muistaa, että tavalliset palkansaajat, yrittäjät ja eläkeläiset pitävät yllä kotimaista kysyntää, eli kotimaisia yrityksiä ja työpaikkoja. Jos ihmiset ajetaan köyhyysrajalle, heillä ei ole varaa ostaa tavaroita ja palveluita. Se mikä on pakko hankkia, hankitaan sieltä missä se on halvinta, eli usein ulkomaalaisista verkkokaupoista. Samalla verotulot karkaavat ulkomaille, eikä ilmastokaan kiitä.
Hallituksen synneistä voisi tehdä pitkänkin listan, mutta nostettakoon esiin vielä yksi hyvin vastenmielinen tapa, joka politiikassa on yleistynyt viime vuosina, kun leikkauspolitiikka on kukoistanut. Helppo tapa väistää keskustelua leikkauksista on osoittaa huono-osaiset toisten huono-osaisten kimppuun. Samaan aikaan hyvätuloiset saavat nauttia veronkevennyksistään kaikessa hiljaisuudessa.
Yksi syntipukkiryhmä on työttömät, joita leimataan laiskoiksi ja saamattomiksi, pelkiksi yhteiskunnan kulueriksi, joita pienipalkkaiset veroeuroillaan tukevat. Työttömien syyllistäminen on paitsi väärin, myös käsittämätöntä. Se tuntuu perustuvan oikeistolaiseen kummallisesti vinksahtaneeseen ihmiskäsitykseen. Sosialidemokraatit ajattelevat puolestaan, että työttömyys on aina seuraus yksilön omia valintoja laajemmasta yhteiskunnallisesta ilmiöstä, johon vaikuttavat talouskehitys, elinkeinorakenteen muuttuminen sekä työelämän muutos. Työtöntä on kohtuutonta syyttää siitä, että töitä ei ole. Jokaiselle työhön kykenevälle pitää olla mahdollisuus hankkia itselleen ja perheelleen kohtuullinen toimeentulo työtä tekemällä tai yrittämällä.
Siinä missä muissa Pohjoismaissa panostetaan aktiiviseen työvoimapolitiikkaan, Suomessa rahaa kuluu enemmän passiivisiin etuuksiin. Helpoin tapa lisätä aktiivisen työvoimapolitiikan resursseja olisi käyttää nykyisiä passiivietuusmenoja laajemmin esimerkiksi palkkatuen rahoitukseen. Järjestöillä on tärkeä rooli erilaisen tuen ja avun tarjoamisessa sekä kaikkein vaikeimmin työllistyvien ihmisten työpaikkojen tarjoajina. Otetaan siis kepin sijaan porkkanat käyttöön ja autetaan ihmisiä työelämään.
Vaalikauden loppu häämöttää ja nyt tekisi mieleni nostaa malja kaikkien Viisseiskan lukijoiden kanssa. Tämä on nimittäin viimeinen kerta, kun joudun kirjoittamaan Teille Sipilän hallituksen työllisyyspolitiikasta. Mennyt nelivuotiskausi on ottanut koville. Parempi huominen häämöttää kuitenkin jo horisontissa. Valoisampi tulevaisuus koittaa 14.4., kunhan muistat käydä äänestämässä ja mieluiten kannustat kaikki ystäväsikin uurnille. Suomen suunta on muutettava ja siksi jokainen ääni on nyt arvokkaampi kuin koskaan!