Katja Taimela

Hyvin poikkeukselliset kuntavaalit lähestyvät. Koronakriisi haittaa paitsi äänestämistä käytännössä myös ehdokashankintaa ja vaalitoimintaa. Kunnissa on vielä paljon tekemistä, että takaamme kaikille turvallisen mahdollisuuden äänestää.

Nämä kuntavaalit ovat minulle ensimmäinen kerta, kun olen toden teolla joutunut pohtimaan omaa ehdokkuuttani. Pidän kuntapäättäjän tehtävää suuressa arvossa. Siihen pitää olla paloa ja aikaa. Pitkän harkinnan tuloksena olen päättänyt, etten ole näissä vaaleissa ehdokkaana. Päätös oli vaikea ja jätti tyhjän ja haikean olon, mutta samalla nyt kun päätös on tehty, tuntuu myös helpottavalta.

Jokainen pohtii ehdokkuutta omasta elämäntilanteestaan käsin. Itselleni kansanedustajan kuormittava ja aikaa vievä työ on tehnyt sen, että pelkkään rivivaltuutetun rooliin ei riitä nälkä ja mihinkään enempään ei riitä aika. Salon kokoisessa kaupungissa riittää puheenjohtajistoihin kuuluvilla lukuisia kokouksia ja tilaisuuksia ja ne vaativat viikolla läsnäoloa, siihen en ole kansanedustajan työstä valmis.

Vaikka oma päätökseni perustuu valtaosin mainitsemaani aikapulaan, on paikallaan todeta, että päätöksenteossa on meillä Salossa nähty viime aikoina sellaisia ilmiöitä, joiden merkitystä motivaatioon hoitaa kunnan asioita ei voi vähätellä. Olemme nähneet tilapäisiä valiokuntia, populistisia irtiottoja yhteisistä päätöksistä ja monenlaisia sekavia kuvioita. Yhteistyö yli puoluerajojen on ollut sanalla sanoen huonoa. Virkamiehiä on syytelty hyvin kevyin perustein milloin mistäkin unohtaen, että he tekevät pääsääntöisesti esityksensä valtuuston strategiatyöhön pohjaten ja poliittisista päätöksistä vastaavat poliitikot.

Oma murheensa on ollut valtuustotyön keskustelukulttuuri. Kovat henkilökohtaisuuksiin menevät puheet ja toistuvat ylilyönnit eivät kuulu poliittiseen toimintaan. Kunnioitus ja arvokas käytös kuuluvat siihen valtuustotyöhön, johon itse olen aikanaan lähtenyt mukaan.  

Samaan aikaan meiltä on jäänyt tekemättä kipeästi kaivattu työ talouden tasapainottamiseksi. Monet haasteet kaipaavat yhdessä pohdittuja ratkaisuja. Monet niistä eivät ole suosittuja. Silti ne ovat välttämättömiä. Siksi on tärkeää, että asioita voidaan viedä yhdessä laajalla rintamalla eteenpäin. Toivon että vaalien jälkeen valitut valtuutetut lähtevät avoimen päättäväisesti tähän työhön yhdessä virkamiesten kanssa.

Olen suurella tyytyväisyydellä huomannut uuden kaupunginjohtajan otteen asioihin. Hänen kanssaan on hyvä jatkaa työtä seudun edunvalvonnan tiimoilta. Ajattelen myös, että uusi valtuusto ja luottamushenkilöt saavat hänestä oivan yhteistyökumppanin, todellisen joukkuepelaajan.

Suomalainen ihminen on suoraselkäinen ja valmis tekemään töitä ja vaikuttamaan asioihin. Sosiaalinen media tuntuu olevan täynnä ihmisiä, jotka tietävät nykyisiä päättäjiä paremmin, miten asioita tulisi hoitaa.

Nyt on aika lähteä vaikuttamaan. Puskista on helppo huutaa, mutta se ei johda mihinkään. Suosittelen kuntavaaliehdokkuutta kaikille, jotka tuntevat paloa yhteisten asioiden hoitamiseen. Varoituksen sanana todettakoon, että usein asiat eivät ole aivan niin yksiulotteisia kuin miltä ne äkkiseltään näyttävät. 

Oma ratkaisuni koskee päätöstä vain kuntavaaleista. Muiden vaalien kohdalla, maakuntavaalit ja eduskuntavaalit, päätökset teen sitten kun sen aika on. Työni kotikaupunkini edunvalvontaa ajatellen jatkuu ja siinä olen tietysti myös kaikkien valtuutettujen ja virkamiesten käytettävissä, niin kuin tähänkin asti.

Kuntapolitiikka tarjoaa parhaimmillaan hienon näköalapaikan oman alueen ja sen palvelujen kehittämiseen. Se on yhteistyötä arjen toimivuuden parantamiseksi. Kuluneet viisi vaalikautta ovat mahdollistaneet minulle henkilökohtaisesti paljon, matkaan on tarttunut paljon osaamista, tietoja, verkostoja ja ystäviä.

Olen erittäin kiitollinen kaikesta tuesta kuntapäättäjänä. Äänimääräni on jokaisella kerralla vetänyt nöyrän kiitolliseksi. Olen pitänyt ja pidän edelleen jokaista ääntä suuressa arvossa. Ja juuri tämä tuki on tehnyt päätöksen jäädä ehdokaslistalta pois erityisen vaikeaksi. Onneksi sosialidemokraattien lista on Salossa jälleen kerran kattava, sieltä löytyy varmasti ehdokas, joka on Sinun äänesi arvoinen.

Haluan toivottaa voimia ehdokkaille, jotka ovat valmiita laittamaan itsensä likoon kotikuntamme ja sen ihmisten puolesta.

Katja Taimela