Katja Taimela

Keskustelu taloudesta ja työllisyydestä keskittyy usein pitkälti yritysten kannattavuuteen ja kilpailukykyyn. Puhutaan paljon kovista keinoista työllisyyden parantamiseksi ja silloin vaaditaan usein heikennyksiä työttömyysturvaan ja erilaisia joustoja työntekijöiltä. Kolikon toinen puoli unohtuu liian usein. Työuupumus ja työn liiallinen psykososiaalinen kuormitus sekä mielenterveysongelmat ovat kasvamassa työelämämme suurimmiksi haasteiksi. Tämä on seurausta työelämän nopeasta murroksesta.
Maksamme useita miljardeja euroja joka vuosi siitä, että olemme syrjäyttäneet valtavan määrän ihmisiä työmarkkinoilta. Työkyvyttömyydellä on merkittävä vaikutus julkiseen talouteen, työllisyyteen, työurien pituuteen ja ihmisten toimeentuloon. Erityinen huoli on nuorista, tulevaisuuden työelämän ja hyvinvointiyhteiskunnan rakentajista. Heidän kannaltaan on tärkeää, että saimme laajennettua oppivelvollisuuden 18-vuotiaaksi asti. Se purkaa kouluttautumisen esteitä ja antaa monelle nuorelle mahdollisuuden rakentaa osaamistaan niin, että se vastaa työmarkkinoiden koko ajan vaativammiksi kehittyviin tarpeisiin.
Työelämän murroksen negatiiviset puolet näkyvät nyt monella alalla työvoimapulana. Työhyvinvointi ja työkyvyn ylläpitäminen on otettava vahvasti osaksi talous- ja työllisyyskeskustelua. On ymmärrettävä, että emme todellakaan tiedä, mitä kaikkea seuraa työn murroksesta ja työn teon muuntuneista tavoista. Eihän teollistumisenkaan seurauksia ihmiseen havaittu vasta kuin jälkikäteen – osin vielä aivan viime vuosina.
Työpaineen alle uupuville työ ja työaika tunkevat kaikista mahdollisista raoista ja välineistä vapaa-ajalle, omalle ajalle ja jopa lepoajalle. Tässä on työsuojelulakimme jäänyt pahasti jälkeen. Siinä kyllä on otettu työn fyysinen kuormittavuus hyvin huomioon, mutta psyykkiset riskitekijät on huomioitu paljon huonommin. Työajan harmaalla alueella tehtävät toimeksiannot, näkymättömät ylityöt, työaikakirjanpidon ylimalkaisuus sekä työn läikkyminen vapaa-ajalle ovat uhkia, joiden säällinen ratkaisu vaatii ripeitä toimia.
Etätyö on tullut koronan myötä jäädäkseen. Olisi varmaan järkevää, että etätyöstä tulisi lakiin perustuen myös pystyä kieltäytymään. Ei voi olla mahdollista, että työntekijän asunnosta tehdään yksipuolisella työnantajan päätöksellä tuotantotila. Tosin työsuhdeasunnoista voi tulla myös hyvän työnantajan kilpailutekijä saadakseen hyviä työntekijöitä.
Työelämän murros vaatii tilanteessa, jossa väestö ikääntyy ja talous on vuosikymmenet tiukilla, yhteistä sopimista ja ennakkoluulotonta toimintatapojen uudistamista nyt ehkä enemmän kuin koskaan ennen. Selvää on myös, että tarvitsemme edelleen työvoimaa suojelevaa – ajantasaisiin haasteisiin vastaavaa - työlainsäädäntöä. Tätä kautta luodaan yhteisen hyvän lisäksi mitä suuremmissa määrin myös meille yksilöille parempaa, turvallisempaa ja terveellisempää elämää.